Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kuvituskuva Oitin markkinoilta

Hausjärven perinneruuat

Hausjärven pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla porkkanabaakkelssit sekä kuoritusta maidosta ja ohrajauhosta tehdystä taikinasta paistettavat kuutelot, jotka tarjotaan puolukkasurvoksen kera.

Kuutelo ja puolukkaserpa

Hausjärveläinen perinneruoka, jossa kaikki aineet sekoitetaan sormituntumalla ja paistetaan kuumalla pannulla. 1900-luvun ohjeen mukaan kuutelo tehtiin kuoritusta maidosta, ohrajauhoista, suolasta ja kiiratusta sianrasvasta. Kuutelo muistuttaa pannukakkua.

Kuutelo oli ennen vanhaan suosittu nuorison ruoka, kun syksyihin riihillä kuivattiin maltaita. Kuutelo syötiin puolukkasurvoksen kanssa, juomana maitoa tai ”puolukkaserpaa”, joka on vedellä jatkettua puolukkasurvosta.

Porkkanabaakkelssit

Tämä on alkuperäinen ohje Hämeen Pitäjänruoat -lehtisestä 1970–1980-vuosikymmenten väliltä.

PORKKANABAAKKELISSIT (saadaan yksi uunipellillinen)
4 munaa
5 dl sokeria
3 dl voisulaa
7 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta
4 tl kanelia
6 porkkanaa raastettuna

Munat ja sokeri vatkataan. Kuivat aineet sekoitetaan keskenään. Voi sulatetaan. Kaikki aineet yhdistetään.
Paistetaan uunipellillä 200 astetta ja noin puoli tuntia. Leikataan neliöiksi ja sihdataan tomusokeria päälle.