Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Suo herää kevääseen venytellen

27.5.2022 Blogit

Suokukan kasvuun herääviä talvehtineita lehtiä. Lehtien reunat kääntyvät taaksepäin, ne ovat päältä tummanvihreät, alta harmaanvalkoiset. Vaaleanpunaiset, ruukkumaiset kukat puhkeavat toukokuussa. Kuva: Johanna Heikkilä

Muistatko suon tuoksut ja maut? Helteisenä päivänä suussa makean mehukas kullanpunainen lakka tai hilla. Syyskuun tummuva variksenmarjan sininen pirskahdus. Happaman kirpeä kuin alkutalven punakarpalo. Riihimäen seudun luonto ei ole vain harjujen huminaa, vaan suo kurkistaa reiteillesi lähempää ja useammin kuin uskotkaan.

Hatlamminsuon luontopolulle kaupunkilomalla? Mikä ettei, niin käden ulottuvilla se on kaupungin keskustasta. Vaihtoehtoja on. Peuranpolun varrella, Lopella Pikku Samo -reitillä pääset askeltamaan pitkin polkua Luutalammin rantaan. Alkukesästä sinulla on mahdollisuus nähdä raatteen valkeat, punertavaan taittuvat kukat. Eräänä päivänä teen uuden retken, kävelen vaihteeksi Mustinsuolle. Siellä omia polkujaan osaava vaeltaja voi kokeilla kasvien valokuvausta, jopa saada otoksen harvinaisesta korpihohtosammalesta.

Toukokuulle tultaessa on teerien pulputtava soidin väistynyt, silloin soilla askeltavat kurjet ja kahlaajat, reunamien tiheiköistä tapaa tuttuja pikkulintuja ja peltoaukean päällä leijailee haukka.

Valolla on voimaa joka vie mennessään

Keväällä suolle kannattaa suunnata valon vuoksi, sillä pohjoisen taika on täällä. Päivä pitenee pitenemistään, joten jos haluat napata aamuhämärästä tai illankajosta kiinni, on retkiaikataulun suunnittelu helppoa. Nappaat auringon nousu- ja laskuajat vaikka säätietoja katsoessasi. Toukokuun puolivälissä Riihimäen seudulla ensi säteet nähdään puoli viiden aikaan, iltakymmeneltä hämärtyy.

Äänet tiukaisuista kurjen huutoihin

Suuntaa suolle aamuvarhain ja saat kuulla kevätkonsertin vailla vertaa. Kokeile kerrankin, laita kello soimaan varhain ja kulje retkipaikkaasi. Reittisi olet suunnitellut viimeistään edellisenä iltana ja eväät odottavat jääkaapissa. Lopella ehdit jo muutaman tunnin aikana tehdä pitkän tai lyhyen maastokierroksen. Patikoiden tai pyörällä. Pysähdy ja hengitä. Liron pitkää, haikeaa huutelua saatat kuulla Lopen Mustinsuolla.

Kapustarinnan tanakka olemus sopii tunturipaljakalle tai Pohjanmaan aapasoille, eikä sitä moni näe etelässä, eikä varsinkaan pesimässä. Yllätys on iloinen, kun lintu palaa huhtikuussa muuttomatkaltaan Hausjärven Kilpisuolle. Tunnistuksesta olet jo varma, mikäli onnistut näkemään linnun kylki sinuun päin. Tumman alaosan ja ruskean yläpuolen kuvittaa puhtaanvalkoinen s-kirjaimelta näyttävä reunus. Rastaankokoinen lintu ilostuttaa kevätsoitimellaan liverrelleen ”kilyyrria-kilyyrria…”. Jos erehdyt liian lähelle siivekkään asuinpaikkaa, kuulet sen varoituksena tiukasti viheltävää ”hyy-hiiyy”.

 

Kuva tupasvillankukista
Kevään varhainen kukkija tupasvilla luottaa keltaiseen ja vihreään. Kuva: Johanna Heikkilä

 

Marjamehua ja vitaamiineja suun täydeltä

Vielä toukokuussa poimit hetkessä kourallisen karpaloita. Kiiltävänpunaiset marjat ovat superherkkuja, C-vitamiinia pullollaan. Kilpisuo yllättää, syksyllä sieltä olisi poiminut litroittain karpalokiisselin aineksia. Vappuna suo oli sulanut vain pinnasta, monin paikoin jalan alla tuntui jään ja roudan kantava voima. Talvenjälkisillä mättäillä lepäili variksenmarjan mustanharmaita kuoria.

 

Pieni on kaunista, ja ainakin kiehtovaa, tai kietaisee pauloihinsa kuin hämähäkki seittiinsä

Suuntaatko katseesi mieluummin lähelle ja pieniin yksityiskohtiin? Sammalten maailma kiehtoo. Monet meistä tunnistavat litteänä loirottavan seinäsammalen, jolla entisajan sukupolvet tilkitsivät asumustensa hirrenvälit. Rahkasammalpinnan äärelle kannattaa kumartua ja katsella tovi. Kohta kentän ylittää pienen pieni hyönteinen, seeprahyppijä, kookkaampi raitarantuli tai kenties jokin muu hämähäkki. Aikoinaan porot ja metsäpeurat hotkivat jäkälää, rahkasammaleesta saatiin kuiviketta. Peuranpolulla menneisyyden sarvipäiden jalkojen kapseen melkein kuulee. Iltanuotiolla ainakin.

Jotta kaikki olisi täydellistä, kannattaa teeman parissa jatkaa. Niinpä istahdat aloillesi patikoinnin jälkeen vaikka jalkahoitolassa tai turvehoidossa saat mudanruskean kerroksen ihoasi hellimään. Suolla viettämäsi hetki palaa mieleesi, kun antaudut aistejasi kutkuttavaan hemmotteluun jossain Riihimäen hyvän olon ja kauneuden hoitoloista. Kannattaa muuten kokeilla. Kerrassaan rentouttavaa. Saatat muistaa jotain yllättävää retkeltäsi.

Johanna Heikkilä FM

Kirjoittaja viihtyy luonnossa, innostuu kaikenlaisesta ja haluaa aina retkelle

Kuva sammalikko lammikko suolla
Suot varastoivat sulamisvedet kuin sienet ja varautuvat siten keskikesän helteisiin. Kuva: Johanna Heikkilä