Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Näin suunnittelet onnistuneen kalareissun Riihimäen seudulle

13.8.2026 Blogit Retkeile Retkeile

Lippalakkiin ja huppariin pukeutunut mies ohjaa pientä moottorivenettä järvellä.
Kuva: Pilvi Pitkäranta

Riihimäen seudulta ja etenkin Lopelta löytyy lukuisia järviä, mutta mihin niistä kannattaisi lähteä kalaan? Kysyimme neuvoja onnistuneen kalareissun suunnitteluun loppilaisen Seastar Events Oy:n yrittäjiltä Vesa ja Marjo Meritähdeltä. Tämä loppilainen yritys järjestää kalastusretkiä pienryhmille ympäri Suomen, muun muassa Loppijärvellä.

Loppijärvi on Lopen kunnassa sijaitseva kooltaan suuri järvi, joka on kuitenkin suhteellisen matala. Vesa Meritähden mukaan järvi on oikein hyvä kalapaikka.

– Se on kuhaisa järvi. Myös haukea ja ahventa löytyy, hän sanoo.

Etenkin paikalliset kalastajat osaavat suunnata veneillään suorinta tietä järven syvänteille kalasaaliin perässä. Matalan järven vesi lämpenee kesäisin, ja lämpiminä aikoina kalat hakeutuvatkin järven syviin kohtiin viileämmän veden perässä.

Seudun täydeltä järviä

Lopen seudulla on runsas määrä erilaisia järviä. Kalastajan kannattaa valmistautua etukäteen selvittämällä, minkälainen veneenlaskupaikka milläkin rannalla on.

Esimerkiksi juuri Loppijärvellä Kirkonkylän uimarannalla on betonista valettu laskuluiska, joka sopii myös trailerilla kuljetettavien veneiden laskuun ja nostoon.

Monien muiden järvien rannalta sen sijaan löytyy sorastettuja laskupaikkoja, jotka soveltuvat pienempien veneiden laskuun. Sorastettu laskupaikka löytyy esimerkiksi Sähkönokan venevalkamasta Kaartjärveltä ja Takalan venevalkamasta Puneliasta.

Potentiaalisena mato-onkipaikkana Marjo Meritähti nostaa esille Luutalammen, josta koukkuun voi tarttua tummaa ahventa.

– Toisaalta veden pohjassa on puita ja muuta, joihin koukku voi jäädä helposti kiinni, Meritähti huomauttaa.

Entä mikä voisi olla talvella hyvä paikka pistäytyä pilkille? Meritähdet vinkkaavat, että esimerkiksi Kaartjärvi on hyvä pilkkijärvi.

Lopen kunnan sivuille on koottu tietoa seudun veneenlaskupaikoista.

Pieni moottorivene saapumassa järvenrannan betoniselle luiskalle.
Kirkonkylän uimarannalla on betoninen luiska, jonka veneitä voi nostaa tai laskea. Kuva: Pilvi Pitkäranta

Saalis ei ole aina tärkein

Vesa Meritähti kertoo, että Seastar Eventsin asiakkaille varsinaisen kalasaaliin saaminen ei aina ole tärkeintä.

Seastar Eventsin asiakkaita saattavat olla esimerkiksi isä ja poika, jotka haluavat kokeilla kalastusta yhdessä. Lisäksi yrityksellä on ulkomaalaisia asiakkaita, jotka hämmästelevät ja ihastelevat Suomen luonnon rauhaa ja hiljaisuutta.

– Monesti tärkeintä ei ole saada hirveää määrää kalaa, vaan tärkeintä on, että asiakkaat pääsevät ulos luontoon, Vesa Meritähti sanoo.

Jos saalista haluaa saada, kalastamaan kannattaa suunnata elo-syyskuusta alkaen, kun vedet alkavat viilenemään.

Käytännössä kalastussesonki alkaa jo jäiden lähdöstä keväällä ja jatkuu jäiden paluuseen asti. Kesällä etenkin heinäkuu voi olla kalastajille haastava kuukausi saaliin näkökulmasta, mutta tämäkin vaihtelee järvittäin.

Värikkäät, kalan näköiset vieheet rivissä moottoriveneen laidassa.
Elo-syyskuu on saaliin saamisen kannalta hyvä aika lähteä kalaan. Kuva: Pilvi Pitkäranta

Vastuullisesti kalaan

Vesillä on tärkeää aina muistaa myös turvallisuus ja vastuullisuus. Vesa Meritähti muistuttaa esimerkiksi pelastusliivien käytön tärkeydestä.

Kalastajan on hoidettava lupa-asiat kuntoon. Eräluvat.fi-sivustolta löydät tietoa kalastusluvista ja kalastonhoitomaksun hoitamisesta.

Kalastukseen voi liittyä myös rajoituksia joillakin vesistöillä. Mahdolliset rajoitukset tarkistat helposti kalastusrajoitus.fi-verkkosivulta.