Hyppää sisältöön
Suolla olevasta marjasta jonkun kädessä lähikuva

Kumppanuusverkosto

Näkyvyyttä, verkostoitumista ja yhdessä kehittämistä

Visit Riihimäki kumppanuusverkosto kokoaa Riihimäen seudun matkailu- ja tapahtuma-alan toimijat yhteen. Verkosto on tarkoitettu niille matkailualan toimijoille, jotka haluavat:

  • vahvistaa alueen yhteistä tunnettuutta ja brändiä
  • näkyä Visit Riihimäen markkinointikanavissa, printissä ja diginä
  • kehittää omaa osaamistaan ja oppia yhdessä
  • verkostoitua muiden matkailuyritysten kanssa
  • saada kansainvälisiä asiakkaita
  • kasvattaa Kanta-Hämeen tunnettuutta kansainvälisesti

Näkyvyyspaketteja on kolmea eri kokoa. Kumppani voi valita itselleen sopivan näkyvyyspaketin. Jotakin paketteja on tarjolla rajoitetusti. Visit Riihimäellä on mahdollisuus valita pakettien saajat.

Visit Riihimäki / RTOY solmii kumppanien kanssa toistaiseksi voimassa olevat sopimukset. Sopimuksen irtisanomisaika on kolme kuukautta ennen seuraavan vuoden alkua. Paketit ovat kaksivuotisia, joten niihin sitoudutaan kahden vuoden ajaksi.

Kumppanuuspaketit

Kumppanuuspaketteja on kolme – kulta, hopea ja pronssi. Kumppanuuspakettien hinnat vuodelle 2025 ja 2026 ovat seuraavat:

  • Pronssipaketti: 300 € vuodessa
  • Hopeapaketti: 600 € vuodessa
  • Kultapaketti: 900 € vuodessa

Kumppanuuspakettien sisältö

    • näkyvyys esiteessä
    • näkyvyys verkkosivu (nostokorttina)
    • Visit Riihimäen järjestämiin koulutuksiin osallistuminen
    • Aamukahvit ja verkostoituminen muiden toimijoiden kanssa
    • Pronssitason lisäksi
    • artikkeli / blogi Visit Riihimäen verkkosivuille
    • blogin nosto Visit Riihimäen Facebookiin ja Instagram –tileille
    • toimijan ajankohtaisten tiedotteiden julkaiseminen Visit Riihimäen tiedotteet kohdassa
    • Pronssitason lisäksi
    • Julkaisu Visit Riihimäen LinkedIn tilillä
    • artikkeli esitteeseen
    • oma sivu Visit Riihimäen sivustossa
    • postaus Visit Riihimäen Facebookiin ja Instagram –tileille
    • toimijan ajankohtaisten tiedotteiden julkaiseminen Visit Riihimäen tiedotteet kohdassa
  • ❌Ketkä toimijat ovat osa omia blogipostauksia, kuten Syyslomatekemistä
    ❌ Kampanjoissa (kesäliitteet yms.) mukana olevat toimijat
    ❌ Vaikuttajamarkkinointi kampanjoissa mukana olevat toimijat
    ❌ Visit Riihimäen valokuvaamat kohteet
    ❌ Ohjelmaehdotukset b-to-b

    Näistä toimijoista Visit Riihimäki päättää asiakkaiden/matkailijan toiveiden tai ajankohdan mukaan.

Kiinnostuitko?

Kerron mielelläni lisää!

 

Kuva: Jenniina Nummela